Kaksitoistavuotias Onni-pappa haaveilee pakkaslumitähtisateessa. Olisihan se epistä, jos elämä menisi ohi saamatta rakastaa.

Vähän historiaa
Etsin porokoirasukuiselle Ardnalle sulhasta 1999. Aila Korhonen tarjosi siitokseen omaa kasvattiaan, iäkästä Tilkoa, joka polveutuu suoraan porokoiratutkimuksen jälkeläisistä. Innostuin mahdollisuudesta säilyttää suoraan työkoirista polveutuvaa, hiipunutta kantaa.
                          
Ardna oli suuri koirapersoona, legenda jo eläessään. Se kuoli viime syksynä 14-vuotiaana.
Cikin tytär, Ardna sai kuusi urosta, Onnenpojat,  Tilkon kanssa. Ardnan isä oli paimensukuinen lapinkoira Pilvipolun Pepe. 

Lappalaiskoirat-rotujärjestö yritti monin tavoin laittaa kapuloita rattaisiin. Onnenpoikien rotuunotot eivät onnistuneet. Kaikenlaista ikävää sain kokea, mutta koska mielestäni motiivit olivat muut kuin kotimaisten porokoirarotujemme parhaaksi toimiminen, jääköön niiden muistelu omaan arvoonsa.

Vähän ennen kuolemaansa Aila pyysi minua huolehtimaan kodit viimeisille pennuilleen, Tilkon pojille Nikulle ja Pikulle. Löysin molemmille kodit. Nikku tuli ystävilleni Pohjois-Karjalaan. Nikkuakin tarjottiin rotuun ja samat kennelkuviot toistuivat.

Niinpä minä päätin säilyttää tätä Aila Korhosen kasvattien sukulinjaa rekisteröimättömänä. Nikun suku on lisääntynyt kasvattieni Pilvipolun Silvan ja Cikin rekisteröimättömän tyttären Suenmustikan kautta. Ardnan ja Tilkon Onnenpojista sukua on jatkanut vain Auvo ystävieni toimesta lapinporokoira Ropin kanssa, joka sekin on minun narttulinjaani. Suotavaa olisi ollut, että muitakin narttulinjoja olisi käytetty. Mutta niitä en ole saanut mukaan. Suvut ovat tosin melko monimuotoisia, vaikka kaikkien taustalla on lähtönarttuni Cikki. Mukana on myös pitkäkarvaista paimensukuista linjaa. Pentuja olen tehnyt vain terveeksi tutkituilla, riittävän vanhoilla nartuilla. Mitään hälyttäviä perinnöllisiä sairauksia ei ole ilmennyt, itse asiassa kaikki rekisteröimättömät kasvattini ovat olleet terveitä ja elinvoimaisa vanhuusikään saakka.
Myöskin Ailan toinen uros Pikku on lisääntynyt. Sen tytär Vanni ( Helvi Tiisalan kasvatti) on jatkanut sukua ystäväni toimesta.
Eli meillä on nyt muutaman asiasta innostuneen kanssa kolme hieman erisukuista kapeaa linjaa, jotka menevät suoraan porokoiratutkimuksen koiriin. Kahdessa linjassa lisämausteena vähän  paimensukuisen lapinkoiran perimää. Seuraava tavoite on löytää uutta verta työkäytössä olevista koirista Norjan, Ruotsin tai Suomen tunturialueelta, jossa on vielä käytössä hyviä rekisteröimättömiä porokoiria.
                        
Piparin emän sisko Pilvipolun Leammi-Cikka eli Kikka  on  AnssiKiiskisen maineikas porokoira Pyhätunturilla.

Kennelliiton kasvattajasitoumuksesta

Kennelliiton kasvattajasitoumuksessa sanotaan: ”Suomen Kennelliiton tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten rekisteröityjen koirien kasvattamista ja käyttöä. Lisäksi Kennelliitto edistää terveiden ja hyväluonteisten, käyttöominaisuuksiltaan, rakenteeltaan ja ulkomuodoltaan rodunomaisten koirien kasvattamis­ta.”

Alekirjoitan tämän täydestä sydämestäni. Painotan sanaa edistää eli tärkeintä on huolehtia geenikannan säilymisestä monimuotoisena. Laajassa, monimuotoisessa kannassa on helpompi löytää hyviä käyttökoiria ja varaa karsia huonoluonteiset pois siitoksesta. Kaikille kai nykyaikana on selvää, että tulevaisuuden terveen lapinporokoiran ehdoton edellytys on mahdollisimman monipuoline geeniaines. Terveystarkastuksista ja geenitutkimuksista on suuri apu, mutta tärkeää on myös maltti kasvatuksessa. Annetaan koirien kasvaa aikuisiksi ennen kuin niitä käytetään siitokseen. Tarkkaillaan jälkeläisnäyttöä. Ja ennen kaikkea meidän pitää nöyrästi ymmärtää, että sittenkään emme hallitse kaikkea. Toivottavasti kukaan ei kuvittele kasvattavansa virheettömiä pentuja täydellisistä yhdistelmistä. 
                       
Pipari keväthangilla vielä pennut masussaan 

Rodunomaisuus on minulle sitä, että koira rakenteeltaan ja karvansa puolesta pystyy alkuperäiseen työhönsä. Hännänkanto ja korvienasento ovat sivuseikkoja. Väittäisin, että rotumääritelmän määrittelemän ulkomuodon tavoittelu on kasvatustavoitteista helpoin. Valokuvaajana pidän silmiin kauniista, ryhdikkäistä, upeasti liikkuvista  koirista. Mutta väittäisin, että koirallakin kauneus tulee enemmän sisäisestä hehkusta kuin yksittäisistä ulkomuotoseikoista. Elinvoimainen, hyvin hoidettu koira on yleensä myös kaunis.
                      

Tärkein työ rotukoirien säilyttämisessäi on huolehtiminen monimuotoisesta geenikannasta. Harvinaisia sukulinjoja ei missään tapauksessa saisi päästää sammumaan. Kaikkein typerintä on, jos syynä ovat jotkut vanhat eturistiriidat ja kaunat. Säilytän siis tulevaisuutta varten maatiaiskantoja rekisterin ulkopuolella. Yritän tehdä sen niin hyvin kuin osaan.
                      
                
Ke 11. 4. 2012 syntyi viisi rekisteröimätöntä, porokoirasukuista koiranpentua, 4 poikaa ja 1 tyttö. Neljällä koiralla on jo hyvä koti odottamassa. Pennunostajat ovat tietoisia rajoitteista, mitä rekisteröimättömyys tuo mukanaan. Pennut he saavat puoleen hintaan. Minulle pennut ovat ainakin yhtä arvokkaita kuin rekisteröidyt kasvattini. Pian selviää, etsinkö kotia sijoitusnartulleni vai yhdelle pojalle.
                       
Pentueen isä
Onni on syntynyt 22.2. 2000. Lonkat A/A, kyynärät ja polvet 0/0. silmät terveet ( tark. viim. jouluk. 08 lähes 9-vuotiaana), prcdPRA-terve.
Epävirallinen luonnetesti (lt-tuomareiden koulutustilaisuus Hauholla kesäkuussa 2005) viiden lt-tuomarin arvio 155p (toimintakyky +1, terävyys +1, puolustushalu +1, taisteluhalu +2, hermorakenne +1, tempperamentti +2, kovuus  +2, luokseräästävyys +3, laukaisukokematon)
Suomen Pelastuskoiraliiton hakukokeet, päivä, pimeä ja loppukoe 2004-05
Poropaimennuskoe hyväksytty Raattama 2001
-kilpailut Narkaus 2002, Poikajärvi 2003 ja Salla 2004.
Onni on rauhallinen herrasmies. Onni astui elämänsä eka kerran 12-vuotiaana ja osoitti olevansa oikea teräsvaari.
                          
Pariskunta ekana astutuspäivänä 9.2. Toinen astutus 11. 2.

Pentueen emä Pilvipolun Pipariakka eli Pipari s 13. 11. 2004 , lonkat B, kyynärät ja polvet ok,  silmät ok ( tark. Viim. 11/11), prcdPRA-kantaja. Mutta koska pentueen isä Onni ei kanna tätä sairausgeeniä, pennut eivät voi sairastua.
Piparin suvussa on muitakin sairausriskejä, joita ei valitettavasti voi täysin sulkea pois. Sen emä Pilvipolun Leammi-Ahku on saanut noin 6v kolme epileptistä kohtausta. Kolmeen vuoteen ei kohtauksia ole ollut. Ahku jäi auton tönäisemäksi yksivuotiaana niin, että autosta meni lamppu rikki . Ahkulla on myös ruoka-allergiaa, jota on hoidettu lääkkeillä ja ruokavaliolla. Ahkun pennuista kolme ovat täysin terveitä, nyt jo siis yli kuusivuotiaita. Yksi pojista sairastui addisonintautiin ja on kuollut maksan ja mahalaukun sairauteen.
Perustelut Piparin käytölle on sen suvun harvinaisuus, sen oma erittäin hyvä terveys ja jälkeläisnäytöt.  Pipari on ainut, joka sisaruksista voi jatkaa sukua.  Emälinja menee Ahkun kautta lähtönarttuuni Cikkiin. Piparin isä on Peanu Vaaprotti eli Viehka, jonka emä on risteytyspentu Halla. Hallan emä on Helvi Tiisalan kasvatti Pihkka ( porokoiratutkimuksen sukulinjaa) ja isä paimensukuinen uros Risukarhin Sirma.  Ensimmäiset pennut Pipari teki viisi ja puoli vuotiaana, koska halusin varmistaa sen oman terveyden. Sen ekat jälkeläiset ovat nyt kaksivuotiaita, toistaiseksi terveitä, mukavia, toimivia lapinporokoiria. Kuudesta pennusta kolmen terveys on tutkittu eikä mitään hälyttävää ole ilmennyt.
Piparin isä Viehka toimii  hälytyskoirana VaPePassa, Pipari itse samoin kuin kaikki sen sisarukset ovat suorittaeet poropaimennuskokeen. Veli Viehka on palkittu paimennuskisoissa. Piparin tytär Pilvipolun Malja Keväälle eli Peppi sai kunniapalkinnon poropaimennuskokeessa 2012. Koko Pihkapiparipentue on läpäissyt luonnetestin. Pipari huonoimmalla pistemäärällä (79p). Vaikka se on terävä ja puolustushalu on vahva, se ei ole aggressiivinen muille koirille tai ihmisille. Haukkumalla se rehellisesti ilmoittaa reviiristään. Piparilla on hieman riistavaistoa, mutta toisaalta se on hyvin miellyttämishaluinen ja jos muistan pitää silmällä, ei häivy omille teilleen. Jos häviää, tulee kohta takaisin. Pipari on nokkelimpia koiria, mitä minulla on ollut. Se ei esimerkiksi koskaan sotkeudu metsässä pitkäänkään hihnaa, vaan osaa katsoa, mikä risu pitää kiertää, ettei hihna mene solmuun. Yksi sen viehättävä ominaisuus on hoivaamisvietti. Se rakastaa niin kissanpentuja kuin lapsiakin.
                     
Viime keväänä Pipari oli varaemo kuudelle kisssanpennulle.
                     
Nyt se saa hoivata pieniä maatiaissukuisia porokoiranpentujaan kesän alkuun.

Kaikki pennut ovat väriltään mustia, voi muuttua myöhemmin tummaksi hallavaksi. Pieniä ruskeiden nelisilmien alkuja on näkyvissä. Valkeaa masussa ja rinnassa, yhdellä uroksella täplä otsassa. Odotin bridleä raitakuviointia, jota on Onni-iskällä, samoin laajempia valkoisia merkkejä kuten emällä. Mutta pentue on harvinaisen yhtenäinen väriltään. Pitempi karva on myös mahdollinen, koska pitkäkarvaisia on suvussa molemmilla puolella. Aika näyttää, mitä näistä Onnenpipareista kasvaa. 

Lisään vielä myöhemmin kuvia Piparin ja Onnin sukulaisista.
                      
Iloista kevättä ja onnenpipareita elämääsi ! toivottavat Pipari ja Kirsti