1. 8. 2008

Heinäkuun viimeisenä iltana vaaran yli vyöryivät tummat pilvet. 

 

 

Nyt aamulla sataa. En taida nähdä auringon osittaista pimennystä. Minua viehättää tämän ilmojen dramatiikka, joka juhlistaa eläkkeelle jäämistäni.

Keittiön uunissa humisee tuli. Speltmannapuuro hautuu hellan reunalla. Auringonkukan ja kurpitsansiemenet ovat likoamassa sämpylätaikinaa varten.

Tarja tulee päivällä. Saunomme, juttelemme, herkuttelemme tuoreilla sämpylöillä, sienikeitolla ja mansikkapiirakalla. Löysin makeita mansikoita hyljätyltä mansikkamaalta horsmien ja heinien seasta. Illalla menemme kuuntelemaan Sakari Kuosmasta, Timo Rautiaista ja Volkswagenia LieksaanVaskitelttaan.

 

Parin viime vuoden aikana on elämässäni tapahtunut suuria mullistuksia. Olen kuntouttanut itseni keskimääräistä parempaan kuntoon niin kuin UKK-kävelytestikin pari viikkoa sitten osoitti. Olen laihtunut puoleen entisestä. Kaikki neljä lastani ovat pyrähtäneet toiveikkaina pesästäni omaan elämäänsä. Jokaisella on unelmia ja mieluinen opiskelupaikka tai työ. Minä olen etuoikeutettu. Kuulun niihin harvoihin, jotka voivat sanoa olevansa vapaita tässä yhteiskunnassa. Minulla on kohtuullinen eläke. Elän yksin eli en ole enää päivittäin vastuussa kenestäkään läheisestäni. Lapsiini ja vanhempiini olen sidoksissa. Mutta tällä hetkellä he ovat terveitä ja itsellisiä. Vietin radikaalin kuuskytlukulaisen nuoruuden. Yhteiskunnallinen omatuntoni hieman naputtaa. Ehkäpä jotain on idulla. Kunnallisvaaleihin en nyt kuitenkaan aio lähteä. 

 

Olen jakanut elämäni kolmeen osaan. Ensimmäinen elämä oli lapsuus, teini-ikä ja nuoruus tuonne 25-vuotiaaksi. Sitten kohtasin elämäni miehen, jonka kanssa kuljin yhteistä kivimäkeä kolmekymmentäkolme vuotta. Eilen hän meni uusiin naimisiin.  Minä olen yksin. Yöllä kuuntelin jyrinää ja salamointia, mietin, että olen ainut ihminen tällä vaaralla eikä kymmenen kilometrin säteellä ole kuin muutama muu. En pelännyt. Nukahdin rauhallisesti pimeyteen ja koirani Silva nukkui parisängyn toisella puoliskolla. Toivon, että taivaalliset sääilmiöt ennustavat elämääni eläkeläisenä. En todellakaan halua siirtyä turvallisesti viettämään vanhuuspäiviä. Kun ajattelen mennyttä elämääni vaikka kolmestakymmenestä viiskytvuotiaaksi, siihen sisältyi valtavasti, monta pientä elämää. Minulla on mahdollisuus elää yhtä vahvasti kuudestakymmenestä kahdeksankymmenvuotiaaksi.