1249445215_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pyöräillen luonto tulee iholle

 

Kun muutin Kolille, ystävät sanoivat, että nyt sinun on pakko hankkia auto.

Voisin mennä autokouluun. Voisin hankkia pienen, näpsäkän menopelin. Olisiko minulla silloin vapaus?

Rahaa olisi vähemmän. Auto ja bensakulut veisivät suuren osan eläkkeestäni. Autosta koituu aina jossain vaiheessa yllätysmenoja. Meneehän sitä rahaa reissaamiseen julkisissa kulkuvälineissäkin. Mutta eläkeläisenä saan junassa viidenkymmenen prossan alennuksen, linja-autossa kolmekymmentä. Ehdottomasti kulkeminen on halvempaa kuin omalla autolla. Taksiakin raaskin käyttää tarpeen mukaan.

Meillä on Kolilla erinomainen kimppakyytipalvelu. Pääsen Joensuuhun ja takaisin neljä kertaa arkisin ja kolme kertaa viikonloppuisin aamukuudesta iltakahdeksaan. Eli jos haluan käväistä Joensuun torilla, shoppailemassa tai vaikka ruoka-ostoksilla, tilaan kimppakyydin edellisenä päivänä. Taksi hakee minut kotipihalta ja tuo takaisin kimpsuineni kampsuineni 13 eurolla suuntaansa, bonuksena mukavan taksimiehen ja mahdollisten muiden matkalaisten rattoisa seura. Kimppataksilla pääsevät myös lapseni ja muut vieraani junilta kätevästi luokseni.

 

Julkisten kulkuneuvojen käyttö vaatii kekseliäisyyttä ja luovuutta. Ensi viikolla lähden Lappiin. Aikataulujen ja muiden yhteyksien suunnittelu virittää sopivasti matkatunnelmiin. Menen linja-autolla Kajaanin kautta Rovaniemelle. Sieltä ystävien kyydissä Kolarin ja edelleen Raattamaan ja Hettaan, takaisin palaan Kolarista yöjunalla Tampereelle, sieltä kyläilyjen jälkeen junalla ja kimppataksilla takaisin kotiin Kolille. Omalla autolla kulkien matkanteko olisi yksinäistä ja rankkaa. Sinkkuna mieluummin kuljen julkisilla kulkuvälineillä ja tapaan ihmisiä.

 

Ei autottomuus tietenkään pelkkää onnen auvvoa ole. On tilanteita, joissa ei julkisia kulkuvälineitä saa millään sopimaan yhtälöön. Lapsillanikaan ei ole muilla autoa kuin kaukana Porissa asuvalla tyttärellä. Ystävät ovat aina olleet avuliaita. Joskus vain avun pyytäminen on vaikeaa. Jos mieli on maassa, sitä helpommin valitsee marttyyrin ja hylätyn osan kuin lähtee toimimaan. Autottomuus nyky-yhteiskunnassa vaatii vahvan itsetunnon ja nöyryyden sekoitusta. Tai sitten syrjäytyy.

 

Jalat ja polkupyörä ovat oiva kulkuväline. Eläkeläisellä ei ole kiire. Usein suurin nautinto on olla matkalla. Täällä Kolilla olen huomannut, että kun vain rohkeasti lähtee, pääsee perille ja. kunto kasvaa kohisten.

Julkisten kulkuvälineiden ja oman energian käyttö on myös periaatteellinen ratkaisu. Mutta kyllä yksityisautojakin tarvitaan pitkien välimatkojen Suomessa. Mielestäni järkevää olisi juuri tällainen mahdollisimman joustava ja laaja kimppakäyttö.