Leijaillen maanpinnalle tunturien Satumaasta. Vihreästä turkoosin kautta sinisiksi värittyvät tunturien kaarisillat heijastuvat silmiini.

                               

Kuulen syvän hiljaisuuden, jossa nuotiotuli rupattelee.

                               

Kahlaan kylmänkeveässä, kirkkaassa tunturipurossa ja uin kuohuvan kosken suvannossa.

                                

Astelen ruskapuutarhassa violetinpunaisella riekonmarjamatolla keltaisten vaivaiskoivujen alla.

                                

Istahdan ikiharmaalla kelolla ja kirjavalla kivipaadella.

                               

Törmäilen poroihin.

                               

Porot hämmästelevät Sirpa juottoautomaattia

Takana on 90 km Saariselän tunturierämaata. Nousimme 700m korkeuteen Lumipäälle. Ensimmäisen yön vietimme Aittajärven laavulla. Aamulla ylitimme kahlaten(ja minä myös kaatuen) Suomujoen. Pipari ui viisaasti ja reippaasti joen yli.

                              

Vaelsimme Kuotmuttipään ja Kaarnepään huippujen kautta Sarviojan kämpälle, jossa nukuin kaksi yötä Piparin kanssa teltassa. Välipäivänä kävimme sateessa ja sumussa Paratiisikurussa. Kolmantena päivänä taivalsimme Ukselmapään kautta kovassa tuulessa Muorravaarakkaan. Eka yön nukuin teltassa, toiseksi yöksi meillä oli varattuna kammi. Kävimme saunassa 11 km päässä Anterinmukassa. Nousimme Annen suunnittelemaa upeaa reittiä Lumikurun kautta Lumipään huipulle ja siitä edelleen Paratiisikurun pohjoispuolen tunturilakien kautta Sarviojalle.

                               

Yövyimme autiokämpässä ja vaelsimme tunturien lakien kautta takaisin Aittajärvelle. Viimeisen yön vietimme Kiilopäällä saunallisessa mökissä.

                               

Mukavaan vaellusporukkamme kuuluivat Sirpa, Aaro, Anne ja minä sekä koirat Taimi ja Pipari. Anne oli huippuopas, Sirpa herkkukokki ja Aaro tuki ja turva tuntureilla ja maanteillä. Minä sain valokuvata.

Kun ohitimme paluumatkalla Kaunispään näköalakahvilan kyltin, muistui mieleeni Lapinmatkani viisi vuotta ja 50 kiloa sitten. Meillä oli kiire koiratapahtumaan. Minä vaadin, että ajamme huipulle kahville. Sanoin, että minä haluan nähdä Saariselän kauaksi siintävät tunturit edes kahvilan pihalta. Verryttelin istumisesta puutunutta kipeää jalkaani ja katselin tuntureita tuntureiden takana. Ajattelin siellä olevan satumaan, jonne en koskaan pääse. Nyt olen vaeltanut satumaassa eikä mikään sen huippu ole minulle saavuttamaton.

Kuvia vaelluksesta albumissani  picasaweb.google.fi/kirsti.hassinen/SaariselanItaKairassa#