Vanhin poikani on saanut pojan. Minusta on tullut isoäiti.

Mieleeni tulvahtavat muistot melkein 28 vuoden takaa Johanneksen syntymästä samassa sairaalassa missä pikku Petrus syntyi. Olen onnellinen noista muistoista niin kuin kaikkien neljän lapseni syntymästä. Elämäni suuria juhlahetkiä on ollut ponnistaa neljä ihmistä elämään.

Me vanhemmat toivomme lapsillemme parasta. Usein luulemme myös tietävämme parhaiten ja kavennamme lapsiemme elämää. Meidän on oltava rohkeita, että voimme ylittää pelkomme lapsen puolesta ja päästää hänestä irti, kun sen aika on. Suurin perintö, minkä lapselleen voi antaa, on lapsen vankka luottamus siihen, että hän on rakastettu ja hyväksytty- ehdoitta.

                             

Pikku Petrus syntyi odotettuna ja rakastettuna Johanneksen ja Lauran nuoreen perheeseen. Minkälainen mummi minusta tulee? Ei mummous elämääni muuta vaan rikastuttaa. Joskus minusta tuntuu, että isovanhimmilta unohtuu, että lapsenlapset eivät ole heille edes lainaa vaan sen korkoa. Se onko korko plussaa vai miinusta taitaa aika paljon riippua siitä, miten olemme lainamme aikanaan hoitaneet.

Maarit Hurmerinta  levyllään ”Lainaa vain” laulaa kauniisti ja viisaasti vanhemmuudesta www.yle.fi/player/player.jsp