Näin keväällä minulla on koko ajan vähän ristiriitainen olo. Toisaalta odotan malttamattoman vihreyttä, toisaalta haluaisin pitkittää kevään puhkeamista. Yritän tavoittaa ja ikuistaa kamerallani sen herkän hetken, kun aavistuksen vihreä muuttuu lupauksen vihreäksi. Viime keväänä myöhästyin.

                              

Äitienpäivänä oli sumuista. Kosteus paisuttaa silmuja, jotka poksahtavat hiirenkorville heti, kun ilmat lämpenevät

Häipyvän hetken hätä minulla on myös kuvatessani Kortelahden maisemaa. Tuntuu kuin kuvaisin viimeistä kevättä. Vuoden kuluttua en pysty enää ehkä rajaamaan maisemasta pois kasvavaa huvilakorttelia.

                              

Vapun jälkeisellä viikolla lampi oli vielä jäässä

                              

Äitienpäivänä jäät lähtivät. Maanataiaamuna paistoi aurinko. Taustalla Kolin vaarat.

Käränkänlampi vaaran sylissä on ollut paratiisi, jossa vielä tänä keväänä ovat minua ilahduttaneet joutsenet, kurjet, pikkukuovit, lokit ja monet pikkulinnut, joita minä tumpelo lintuharrastaja en tunnista. Mutta nautin täysin sydämin, silmin ja korvin. Aamujumppani on muuttunut suokävelyksi lammen rantaan. Aamujen hiljaisuus on tullut hyvin tärkeäksi nyt, kun joudun arkipäivät kuunteleman työkoneiden jyrinää. Me ihmiset osaamme tehokkaasti vaimentaa luonnon äänet.

Äitienpäivälahjana kuulin joutsenen hopeatorvet,

                             

                            

kurkien lentohuudot,

                            

pikkukuovin varoituksen

                            

ja käen kukunnan.

                     

Päivitän tähän loppuun kuvia kevään etenemisestä. Nautitaan keväästä nyt!

                     

7.5. 2010 sateisten päivien välissä oli aurinko valaisi hetkeksi sumuisen aamun.