Pihakoivut taipuvat syysmyräkässä. Päälleni sataa keltaisia lehtiä. Niitä alkaa olla enemmän maassa kuin puussa.

                              

Kahisevat, kirjavat lehdet ovat kuin kesäni menetettyjen haaveiden haikeus. Ne ovat kauniita, mutta maatuvat kohta mullaksi.

                             

Me kaikki tavoittelemme rakkautta. Rakkaus on kuin valo, joka kirkastuu pimeää vasten.

                             

Nyt valmistaudun kohtaamaan pimeän. Sen koettuani voin taas ottaa valon vastaan- täysillä.

Rajaton laulaa uudella levyllään Tarinoita:

Sinun onnesi käännä ei selkää

voit nukkua helmassa rakkauden

joka onnensa jättävän pelkää

on silloin jo jättänyt sen

Tulen mukaani sykyiselle retkelle Käränkälle!

                               

Käränkän jylhä itärinne kuvattuna kotipihaltani.

                             

Kuljen ensin tietä pitkin Käränkän ja Rintasen väliseen painaumaan. Viitoitettu polku nuosee ylös vanhojen puiden ja kallioiden yli. Välillä pilkahtaa maisema Pieliselle sekä itään että länteen.

                             

Mänty jakaa maiseman kauniiseen ja rumaan. Vasemmalla Kortelahti oikella uhkaavsti laajeneva huvilaslummi.

                            

Vaaran korkeimmalla kohdalla Käränkän Ukko vartio polkua. Kuiskin murheeni Ukon korvaan.

                                 

Voi, Ukko parka! Hänkin on saanut kokea ihmisen itsekkyyden. 

                            

                             Halaan Ukkoa niinkuin aina ohi kulkiessani.

                            

Ukko ohjasi minut uudelle näköalapaikalle. Istuin jyrkänteen reunalle juomaan eväskahveja.

Ukon yllätysnäytös alkoi.