Kohta kolme viikkoa on kulunut, kun päästin Käpyn illalla ulos. Kun kävin sitä vähän ajan kuluttua kutsumassa sisään, ei Käpyä näkynyt. Kovat pakkaset eivät vielä olleet alkaneet. Jätin oven kuistille auki. Ajattelin, että Käpy palaa yön aikna retkiltään. Mutta sen jälkeen ei siitä ole kuulunut mitään. Olen kysellyt ympäriinsä. Kovat pakkasetkaan eivät ole tuoneet sitä kotiin. On luultavasti sattunut jotain. En enää jaksa kovin paljon toivoa.

                     

 Joutuiko minun pieni ilveskissani oikean ilveksen suuhun?

                       

En minä ilvestä syytä. Se yrittää vain selvitä talven yli.

                       

Olisiko pitänyt kastroida nuorena pentuna?

                             

Enpä usko että Käpy olisi sitä halunnut. Se eli lyhyen ja kiihkeän elämän. 

                      

Morsiamia oli useampi. Maisa Kaarina keimailee.

                         

Viehkeä Josefiina.

                         

                         

Syntyi toivottuja pentuja.

                         

Oma vakituinen tyttöystävä, Hilla.

                         

Hillan kanssa oli yhteiset harrastukset.

                         

                         

                         

Onnellista avioelämää sopusoinnussa turhia nipottamatta.

                         

No arpiakin matkan varrella tuli, kun piti häätää kilpailijat tontilta.

                         

Syntyi pikkuaurinkoja. Niillä on tärkeä tehtävä sulostuttaa ihmisten elämää. Jotkut ehkä jatkavat suomalaisen maatiaiskissan sukua.