Pikku Liinuskasta on kasvanut utelias kissaneito ja nimi on lyhentynyt Liinuksi.

                         
Liinu saa tutustua pihan elämään yhdessä emo Hillan ja koirien kanssa. Kuvssa myös Miinuska, joka nyt on jo omassa kodissaan.

                        
Vähän jännittää.

                        
Tärkeää on tajuta omien taitojensa rajat. Uteliasuus ja suuret luulot voivat johtaa hankaluuksiin...

                       

                       

                       

                       
Ohoh, mitenkäs täältä pääsee alas?
Kaksi tuntia Liinu naukui surkeasti oksalla eikä uskaltanut yrittää alas. Lopulta keksin..

                      

                      
Nostin Hilla-emon lehmuksen rungolle niin ylös kuin jaksoin. Sen naukumisesta rohkaistuneena Liinu alkoi laskeutua samaa reittiä kuin oli noussutkin.

                      

                      
Viisainta opetella kiipeilyä emon opestuksella matalissa omenapuissa.