1812216.jpg

Heräsin aamuvarhain. Mutta voin nukkua junassa. Lähden tänään astutusreissulle Tampereelle sijoitusnarttuni Virkun kanssa. Muistan, miten tuo sana sijoitusnarttu herätti hilpeyttä koiriin perehtymättömässä seurassa. Siksi on ehkä syytä selittää. Sijoitusnarttu on koirankasvattajan omistama koira, joka on sijoitettu eli asuu jossain muualla ja tulee synnyttämään kasvattajan kotiin sopivassa iässä. Sen jälkeen sijoitusnarttu siirtyy haltijan omistukseen. Näin kasvattaja voi jatkaa sukuja vaikka hänellä itsellään ei ole mahdollisuutta kotonaan pitää montaa koiraa.

Nyt voin ensimmäisen kerran hyödyntää yhtä eläkeläisen suurta etua, VR:n eläkeläisalennusta, joka on käsittääkseni 50 prosenttia. Mukavaa, kun ei astutusreissulla ole tiukkaa aikataulua. Töihin ei ole kiire ja poikani hoitelee omat koirani. Tampereella käyn myös tyttäreni Laura Liljan taidenäyttelyssä Mältinrannassa. Tampereelta vien Virkun haltijansa hoiviin Helsinkiin. Ehkäpä keksin sielläkin jotain mukavaa. Kerron sitten, kun palaan.