Usva kiemurteli alhaalla Sokojärven yllä. Viimeiset hahtuvat hipaisivat horsman ja mesiangervon kukkaröyhelöitä pihapellolla. Pipari karkasi varttitunniksi lintujen houkuttelemana kasteisen pitkän heinän sekaan. Täällä on valtavasti lintuja: pääskysiä, västäräkkejä ja muita. Jätin Piparin arestiin ja läksin Silvan kanssa aamuretkelle.

 

1807497.jpg

 

Silva on nykyään paras retkikaverini. Se pysyy rinnallani, mutta on kuitenkin valpas. Olemme Silvan kanssa elämässä samassa vaiheessa. Lisääntymisen aika on ohi. Mutta terveys on hyvä ja mieli puhkuu innosta kaikkeen uuteen. Surullista, että koiran elämänkierto on noin kuudesosa ihmisen elämästä. Saankohan minä vielä Silvan jälkeen elämäni koiraa? Pipari ei taida niihin mittoihin kasvaa, vaikka onkin omalla tavallaan hellyttävä kauhukakara.

Kuljeskelin Silvan kanssa hiekkateitä. Olin ottanut kamerareppuun pienen kipon mukaani. Kypsänpunaiset mansikat ja mesimarjat vilkuttelivat houkuttelevasti kivien juurella ja mättäillä. Joka askeleella odotti yllätys, makea marja syötäväksi tai kuvattavaksi. Muistin elävästi lapsuuden marjaretket Rääkkylässä pappilan takaniityillä. Silvakin innostui mansikoista niin, että minun piti komentaa sitä odottamaan tiellä. Meinasi pistellä omaan suuhunsa kaikki metsän herkut.

Myöhemmin päivällä ystäväni Leena koirineen tuli käymään. Jälkiruuaksi laitoin mustikka- ja mansikkamaitoa. Monelle menneiden aikojen herkkua, minulle ylellistä nykypäivää.

Yksi lempihuvini on tutkailla karttoja ja suunnitella retkiä. Olin huomannut kartassa mielenkiintoisen jyrkänteen muutaman kilometrin päässä Sinisestä Tuvasta länteen. Alapuolella kiemurteli Sammaljoki. Suunnistimme Leenan ja koirien kanssa sinne.

 

1807494.jpg

 Aiemmin minä kuljin metsässä tiiviisti entisen mieheni jäljessä ja hätäännyin eksyväni, jos hän ei ollut kuulomatkan päässä. Lukuisilla retkillämme olen tainnut oppia jotain tai sitten luontoemo huolehtii ja haluaa ilahduttaa.