Paisuviin pilviin Käränkän yllä repeytyi aukko. Myöhäinen aamuauringonsäde osui suoraan marjapensaaseen saaden unohdetut viinimarjat hehkumaan. Naurahdin itsekseni, että aurinko haluaa oikein julistaa, että talossa asuu laiska emäntä. Isäntää ei tässä tapauksessa voi syyttää. Eihän sitä täällä maalla syytettäisi muutenkaan, koska emännän töitähän marjojen keruu on.

                             

Onneksi paikalle lennähti närhi ja omatuntoni huojentui. Tarvitsevathan linnut ruokaa.

                              

Nyt on miesten viikko ja sunnuntaina isänpäivä. Yksinäisenä naisena minulla on aikaa miettiä elämäni miehiä. Niitä muistoissa olevia. Ehkäpä sitten ymmärrän paremmin tulevia. Nykymuodin tapaan tähän pitäisi laittaa hymiö, että voisin petkuttaa muita ja itseäni, että enhän minä ihan tosissani. Mutta minä en pidä hymiöistä, sen sijaan pidän miehistä.

Tämmöisiä ajatuksia pulppusi kokemuksistani:

                             

Nousen heti kapinaan, jos mies ei uskalla olla tasa-arvoinen naisen kanssa. Jos mies yrittää fyysisellä tai henkisellä väkivallalla alistaa naisen, se kertoo suuresta epävarmuudesta ja avuttomuudesta tulla toimeen omien tunteidensa kanssa. Tai sitten mies on tunteeton.

Minusta parisuhteessa pitää olla haastetta, väittelyä ja älyn leikkiä. Minulla on itselläni taipumusta toisen määräilemiseen ja olen taitava manipuloija. Parisuhde on vino, jos toinen osapuoli vain myötäilee.

Parasta se on ollut silloin, kun loimme, menetimme ja toteutimme yhdessä unelmia.

Kun mies tulee 50- 60 ikään, hän hätääntyy. Tässäkö kaikki?

                           

Eronneet miehet hukuttautuvat uuteen suhteeseen. Pahinta on, jos parisuhdetta, avioeroa ja siihen aina liittyvää surua ei uskalla käsitellä. Surusta voisi tulla lempeä ystävä, jonka seurassa voi muistella mennyttä. Suru ilman katkeruutta voi olla vahva voima, luovuuden lähde.

Perinteisissä sukupuolirooleissa mies on kyvykäs suorittaja, nainen vastaanottaja. Käytännössä monet nykynaiset ovat karistaneet rooliviitat harteiltaan, mutta miehet ovat sotkeutuneet viittojen poimuihin. Miehiltä vaaditaan edelleen jatkuvaa suoritusta, kyvykkyyttä ainakin seksielämässä. Kyvyn menetys tai menettämisen pelko johtaa heidät epätoivoisiin ratkaisuihin ja masennukseen. Jos mies uskaltaisi kohdata kyvyttömyytensä, hän voisi löytää todellisen vahvuuden. Täytyy kokea pimeys, että voi nauttia täysillä valosta.

Luin tämän jostakin: Oli aviopari, joka oli elänyt yhdessä monta kymmentä vuotta. Pienet riidat, suuret rahavaikeudet ja huolet lapsista olivat heidät uuvuttaneet. Harmaa arki oli päässyt voitolle. He nukkuivat vierekkäin, mutta eivät osanneet enää koskettaa toisiaan. Kymmeneen vuoteen ei mitään ollut tapahtunut, ei edes saunaillan jälkeen.

Kesäaamuna vaimo seisoi viheriöivän viljapellon laidalla. Mies asteli pellolta raskain saappain. Hän kumartui, otti jotain käteensä. Tuli vaimonsa luo ojentaen hänelle lemmikkejä. Vaimo punastui, henkäisi vienoa tuoksua ja painoi päänsä miehen rinnuksille. Miehen kädet olivat hetken kuin eksyksissä ja kietoutuivat naisen ympärille.

Hän oli silpaissut kukat käteensä näyttääkseen, että pellossa kasvaa rikkaruohoja. Rikkaruohot muuttuivat suloisesta väärinkäsityksestä rakkauden kukiksi. He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

                           

Rakkauden, hellyyden ja läheisyyden tarve on suuri kaikilla ihmisillä. Sukupuolirooleihin sidotuilla kasvatusmalleilla me olemme vain tehneet tunteiden osoittamisen ja tulkitsemisen miehille vaikeaksi.

Halataan!

Hyvää miestenviikkoa ja isänpäivää!