Kyllä minä olen niin onnellinen täällä Kolin ja Käränkän sylissä

                             

Aamulla heti herättyäni katson makuuhuoneen ikkunasta ylös vaaralle ja alas lammelle. Vaikka herään varhain, aurinko paistaa jo täydeltä terältä. Laitan uuden kahviperkolaattorini hiljaa pulputtamaan. Se on ihana löytö. Jos ei ole tarjolla nokipannukahvia, perkolaattorikahvia parempaa en tiedä.

Yöpaitasillani haistelen rappusilla kesäaamua. Syreenit tuoksuvat vielä, vaikka kukkatertut alkavat ruskettua ja varisevat nurmelle. Silva ja Pipari tekevät aamuisen tarkastuskierroksen haukahdellen. Vuohet mäkättävät vaimeasti koira-aitauksessa. Mikki-kolli katselee aamutouhujani navetan ikkunalla.

Pulahdan lammen viileään syleilyyn. Ulpukat loistavat kuin pienet auringot. Uin pitkin vedoin venytellen syvemmälle. Välillä kiskaisen ulpukanlehden tai kaislan pohjasta, koska haluan pitää uimareitin keskelle lampea avoimena loppukesälläkin.  Hyvällä tuurilla kohtaan suon kärjessä yksinäisen kuikan. Se päästää minut muutaman metrin päähän ennen kuin sukeltaa. Kiepahdan selälleni ja kellun katsellen sinitaivasta. Jos olen ponnekkaalla tuulella, teen vielä pienen lenkin vesikävelyä. Kävely onnistuu vallan mainiosti ilman vyötä. Se on vähän tylsää, koska vauhti on hidasta. Mutta näissä maisemissa maltan harrastaa sitäkin. Kelon yläoksalla keikkuu harakka. Aurinko valaisee Käränkän kalliojyrkänteet. Kesän rehevä vihreys peittää rakenteilla olevat huvilat ja auttaa minuakin hetkeksi unohtamaan surun menetetystä maisemasta..

 

Juotuani aamukahvit varisevan syreenin alla menen hoitamaan Ahkun ja pennut. Niillä on oma koirasviitti navetanpäädyn kesäkeittiössä ja pikkuhuoneessa. Nukun siellä välistä itsekin. Mutta jos olen talossa, voin seurata pentujen ja emon touhua Savonsanomien webbikamerasta www.savonsanomat.fi/video-kuva/webkamerat/

                       

Pentuja on kolme. Vaalea tyttö on nimeltään Susikaira, isompi poika Susiköngäs ja pienempi poika Susikero. Se jouduttiin leikkaamaan, mutta Ahku on toipunut leikkauksesta hienosti.

Seuraavaksi hoidan vuohet. Vien niille aamuherkut eli vanhoja leipiä, hedelmien kuoria, jopa teenlehdet maistuvat. Tosin ahne Aapi syö yleensä kaiken. Se on pomo eikä nuoremmat uskalla tehdä mitään ilman sen lupaa.

                              

Tämähän sujuu...

                             

Jos ei reitille satu jotain houkuttelevaa kuten viinmarjapuska.

Aapi on harrastanut agilitya ja sen huomaa. Se osaa kulkea kauniisti hihnassa. Laitan vuohet pitkiin naruihin pihan lukuisiin puihin. Kun niillä on näköyhteys, ne ovat rauhallisia eivätkä mäkätä.

Viimeisenä on Hillan vuoro. Meinasin jo heittää toivoni lemmen leimahtamisesta Hillan ja Mikin välillä. Ne tuntuivat olevan ”vain ystäviä”. Mutta eilen aamulla, kun vein Hillan navettaan, alkoi melkoinen säpinä.

                           

                           

 

                           

 

 

 

Heinäkuun ajan Kolin kahvila Ryynäsessä on Tuomo Saarelaisen muistonäyttely Kolin Tuomo . Kokosin sen yhdessä Liisa Saarelaisen ja Ismo Hyttisen kanssa.

                              

Vielä vuosi sitten Tuomo oli läsnä rehevänä, innostuneena, lämpimänä ihmisenä, vuokraisäntänä ja ystävänä. Puolessa vuodessa hän ehti juurruttaa minut Kolin kylään ja maisemaan tarinoillaan ja tiedoillaan. Olen onnellinen, että kerkisin tutustua häneen.  

Elämässä ei koskaan tiedä. Siksi haluan nyt nauttia kesästä täällä Käränkän sylissä.

                                                             

 

Tuomo kirjoitti sähköpostiviestissään muistellessaan nuoruuden aikojaan ja vierailujaan Kortelahdessa tulevan vaimonsa Liisan luona:

”Ei missään ole kukat kukkineet yhtä kauniisti kuin Kärängällä, ei missään linnut ole laulaneet, visertäneet yhtä kauniisti kuin silloin Kärängällä.  Kukkien tuoksujen hurmaa ei maailmassa missään muualla kuin yksin Kärängällä. Muistojen Kärängän sylissä."