Hilla ja Käpy ovat onnellinen pariskunta.

                              

Ne ovat kunnon maatiaiskissoja, jotka nauttivat lämmöstä mutta myös pakkaslumesta.

                              

Työnsä kissat hoitavat säntillisesti. Sisälle yrittävät jyrsijät ovat kokeneet tylyn kohtalon. Ulkona Hilla ja Käpy onneksi keskittyvät enemmän liiteriin pyrkivien hiirien ja myyrien saalistukseen. Linnut saavat olla suhteellisen rauhassa. Aktiivisimpina lintujen ruokailuaikoina aamulla ja iltapäivällä pidän kissat aina sisällä. Hilla ja Käpy tulevat hyvin kutsusta sisään, kun saavat aina palkinnoksi jotain hyvää.

Ne, jotka haluavat ummistaa silmänsä elämän julmuudelta. voivat toimia samoin myös seuraavan kolmen kuvan kohdalla.

                             

                             

                            

                            

Käpystä on kasvanut, vahva miehekäs kolli. Minun hurja pihailvekseni.

                            

Onko Hilla kantavana?  Kempä tietää. Ainakaan kiimoja ei ole ollut sitten joulukuun. Joko ne alkavat kohta uudelleen tai sitten...

                           

Pieniä merkkejä on ollut. Hieman Hilla on pyöristynyt. Silvan ohitukset lumipolulla sujuvat näin...

                           

kun ne vuosi sitten tapahtuivat näin lennokkaasti.