Kun avasin Mustalampaat kehräämöstä tilaamani huovutusvillat hajun mukana hulvahtivat mieleeni muistot.

                               

Tuula kodissaan Kemiön Angelniemessä

Huovutustaiteilija Tuula Nikulainen toi 1990-luvulla hevoshuovutuksen Suomeen. Hän oli puoli vuotta perheensä kanssa Mongoliassa tutustumassa huovutukseen ja jurtan tekoon hevosten avulla. Ensimmäiset kolme kurssia pidimme Pilvilampaat-kehräämössämme Kontiolahden Pyytivaaralla 1990-luvulla.

                            

Kurssit jatkuivat Kuhmon Saunalahdella Itälän korpikämpällä 2000-luvun alussa. Hukkavillassa yhdistimme huovutus- ja koiraharratsuksen. Puolet porukasta huovutti ja puolet hukkui Kuhmon korpeen ja koirat saivat etsiä.

                           

Ohjelmassa oli myös rekiä. Kuvassa hukkavillaiset Jonkerinsalolla.

                          

Iltaisin lettu lensi. Oi ystävät, voi niitä aikoja!

                         

Huovutusvillat saimme omasta kehrämöstä. Näitä Veikko Liljan kehittämiä värejä on ikävä. Kehräämön koneet pyörivät nyt Saarenmaalla Pilvelambad-kehräämössä.

                         

Suomenhevosruuna Ensi Ajatus eli Emppu teki suurimman työn huovutuksessa.

                       

Shettisponimme Zampa oli myös ahkera huoparullan vetäjä. Zampa vilvoittelee Alasen järvessä.

                         

                         

Vuoden 2002 kurssilaiset koirineen ja töineen.

                        

Kesän 2003 hukkavillaporukkaa.

                        

Jaana oli Empun kanssa huovuttamassa myös työpaikallani Kontiolahden Koululla.

                       

                       

                        

Villat on aseteltu lakanoiden väliin ja kastellaan.

                        

Valmis työ ripustettiin ruokasaliin. En ole käynyt koululla remontin jälkeen. Onkohan huovutustyö vielä paikallaan?

Näissä tunnelmissa toivotan huovuttajat tervetulleiksi Kortelahteen tekemään, kokemaan ja saamaan huovutustöiden lisäksi elämyksiä ja muistoja.

Kaikki kiinnostuneet kolilaiset ja matkailijat ovat tervetulleita tutustumaan hevoshuovutukseen ja Kortelahteen maatiaisineen sunnuntaina 24. 7. klo 12-18.