Kuvassa Virkku 10 viikkoa, Venla 10v, Tshokka 13,5v ja Silmu 10v

Heinäkuussa vietettiin Kolin retkiviikkoa. Kesävieraille ja kyläläisille oli monenlaista ohjelmaa vaelluksista ja heinähässäkästä konsetteihin. Ollilan perinnetilalla kerroin maatiaiskotieläimistä. Mukana oli myös Maatiainen ry:n valitsema vuoden maatiaiskotieläin paimensukuinen lapinkoira.

www.maatiainen.fi/arkisto/PLS_ELMA_lehdistotiedote.pdf

                     

Yksivuotias Hukka osasi jo monta temppua.

                    

                    

                    

Venla ja Tshokka avustivat suomenkarjan kahden lauman yhdistämisessä. Nuori lapinlehmähieho ei lähtenyt muun lauman mukana.

                    

                    

                     

Kukkipuun Tshokka on aikanaan poropaimennuskilpailussa voittanut jopa pohjoisen työkoirat. Kotitilallaan se paimentaa hevosia ja vuohia. Kuulo on jo hieman heikentynyt, mutta käsimerkeillä, kokemuksella ja itsevarmuudella se sai itsepäisen lapinlehmän  Edeninkin liikkeelle.

                     

Ollilassa laiduntaan komea 15 hiehon lauma suomenkarjaa. Kannattaa käydä tervehtimässä.

                     

Maatiaisesittelyssä olivat mukana myös horniolaiset kanani. Hyvin Taisto-kukko ja kanat Anna-Liisa ja Hella selvisivät keikasta.

                    

Mattilassa kävimme tervehtimässä lampaita.

                   

Maatiaismatkalaukkuni avautuu seuraavan kerran ensi keväänä näyttelyssäni Kolin Ukossa. Mielelläni tulen kertomaan suomalisista alkuperäisroduista. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa!