Mitä se olisi punainen tupa ilman pihalla astelevaa maatiaiskukkoa.

                       

Silva vahtii, että kanojen ulkoilu sujuu turvallisesti. Molemmat koirat ja kissat suhtautuvat kanoihin ystävällisesti.

                       

Kanatkin ovat oppineet luottamaan koiriin.

                       

Päiväkahvi kanojen seurassa

                        

Käpy ja Taisto

                        

                       

                       

Minna aloitti ensimmäisenä muninnan.

                      

                       

Häränsilmät olivat maukkaita vaikkakin pieniä.

                       

Kanoja kuvatessani kuulin haukan kimeitä kirkaisuja ja havaitsin lammen puolella puiden yläpuolella kaksi lintua.

Ohjasin kanat häkkiin ja läksin rantasuolle, josko näkisin linnut paremmin.

                       

Istuskelin veneen päällä suoniemen nokassa. Yhtäkkiä toinen haukka lensi kuuden metrin päässä olevaan keloon. Jalo nuolihaukkanuorukainen poseerasi minulle minuutin verran ja jatkoi sitten sudenkorentojen pyydystämistä. Se lensi vielä toisen kerran lähelleni noin kolmen metrin päähän.

                      

Päivän kruunasi Käränkän yllä liitelevä kalasääski.