<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Viikon päästä minun pitäisi olla jo Norjan tuntureilla. Tänä aamuna näyttää vähän huonolta. Minulla on reuma. Minun on välistä vaikea muistaa sitä, koska se on yleensä oireeton. Mutta nyt en saanut leipäpussia auki saatikka leikattua leipää. Oikeaa kättä jomottaa eikä sitä saa nyrkkiin. Olin joka tapauksessa menossa labrakokeisiin reseptien uusimisen takia. Täytyy kait pyrkiä lääkärin vastaanotolle. 

Nyt muistankin, että viime syksynä minulla oli sama oire. Oppilaat ihmettelivät, kun kirjoitin taululle vain vasemmalla kädellä. Oikean käden toipumiseen meni viikon verran. Optimistina minä en kauan muistele vaivojani. Se on tietysti hyvä, mutta täytyy tunnustaa, että sama optimisti unohtaa välistä reumalääkkeiden syönnin. Haaveilin jopa, että voisin jättää ne pois. Nyt minua on raadollisesti muistutettu, että ei keho nuorru eivätkä kaikki vaivat korjaannu. Nyt jomottava käteni pääsee rauhoittumaan viileisiin Höytiäisen aaltoihin. Menen aamu-uinnille.

 

Vesi oli kylmää, mutta kyllä kannatti. Puoli tuntia uinnin jälkeen käsi toimi lähes normaalisti. Terveydenhoitaja lupasi, että perjantaina saan kortisonipiikin, jos tarvitsen. Tuskinpa. Oivalsin kylmähoidon mahdollisuudet kevään reumakuntoutuksessa. Oli virkistävää oleskella pari minuuttia miinus 120 asteessa huippukylmähuoneessa. Sen jälkeen aloitin avantouinnin.

 

Nyt on Pohjois-Norjan ja Käsivarren kartat levitetty keittiön pöydälle: Barras, Pältsa .. . sinne suunnistan viikon päästä. Päätavoitteeni ei ole huiputtaa tuntureita, vaan vaeltaa viisi päivää voimien mukaan hyvien, kokeneiden ystävien kanssa Lapin erämaassa. Meitä on kaksi, Sirpa ja minä, jotka näin juhlistamme eläkkeellelähtöämme.

 

Kolme vuotta sitten terveyteni oli vaakalaudalla. Painoin yli sata kiloa. Ylipaino oli tuonut mukanaan verenpaineen ja jalkavaivat. Aloitin laihduttamisen, joka muuttui pian selviytymiskamppailuksi ja sen jälkeen terveellisten elämäntapojen opetteluksi. Tavoitteekseni laitoin, että kykenisin tekemään pieniä viikonloppuvaelluksia kameroineni. Edistyessäni tavoite muuttui haaveeksi Lapinvaelluksesta. Nyt olen laihtunut melkein puoleen entisestäni. Kuntoni on keskimääräistä parempi. Laihdutussuakkunani kuvineen voit lukea täältä  http://www.suakkuna.net/suakkunoita/laihdutus.html

 

On aika lähteä Lappiin. Mutta ensin iltauinnille.

Kun astelen asunnostani  ruusujen reunustamia kivirappusia alas, pääsen suoraan hiekkarannalle näihin maisemiin.

1836376.jpg