Elokuisena lauantai-ilatana jokin houkuttelee minua Käränkälle. Olen käynyt siellä vain kerran heinäkuun alussa. Nousen vaaralle pohjoisen puolen synkkää polkua. Koirat napsivat mustikoita rinnettä kavutessamme. Tiheikössä kanalinnut kahahtavat siipiään läpsytellen lentoon. Suunnittelen kulkevani vaaran yli reipasta vauhtia, että ennätän kotiin ennen pimeää. Polku laskeutuu pieneen laaksoon. Tajuan, että tämä on se kolo, josta Käränkän silhuetin erottaa muista vaaroista. Laakson pohjalta haarautuu polku itään. Uteliaisuus voittaa. Pian saavun terassille. Vasemmalla pilkottaa jyrkänteen alla puiden välistä Kortelahden koto, Käränkä- lampi soineen ja kannaksen toisella puolella avautuu Höytiäinen.

Vinkeri-laiva lipuu illan tyvenessä sinessä kesän viimeiselle kiertoajelulle Kelvän saaren ympäri.

Aurinko on jo keikahtanut vaaran toiselle puolelle. Kiirehdin eteenpäin.

Huipulla, ikivanhassa, synkässä kuusikossa jurottaa Käränkän Ukko eikä päästä ohitseen. Se viekoittelee oranssilla hehkullaan ja esittelee aarteitaan: naavaisia oksia, keloja ja kääpiä. Halaan Ukkoa ja annan suukon ynseälle suulle. Lupaan tulla pian uudestaan ja niin pääsen jatkamaan matkaa. Hoputan koiria ja laskeudumme pimeä kannoillamme vaaralta. 

 

Kuvia Käränkän Ukosta sekä muista Kolin asukkaista ja maisemista valokuvanäyttelyssäni:

”Oon perillä joka askeleella- arvaa missä” Kahvila Ryynäsessä Kolin kylällä 12. 9. lähtien lokakuun loppuun.